maanantai 27. helmikuuta 2012

Päiväpeittohaaveet





(kuvat H&M)


Haaveilen harmaasta päiväpeitosta.  Samettinen kiehtoo, mutta pelkään ettei materiaali ole todellisuudessa niin mukavan tuntuista ja laadukkaan oloista kuin kuvan perusteella kuvittelen. Pääsispä hypistelemään.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Pyynikinharju satumetsänä




Pyynikinharjulla täällä Tampereella oli valotaidetta, jota kävimme katsomassa viimeisenä mahdollisena päivänä eli viikko sitten sunnuntaina. Kehnolla kamerallani tunnelmaa oli vaikea vangita. Söin ensimmäistä kertaa kuuluisan näkötornin kahvilan munkin (vaikken ole enää edes ihan tuore tamperelainen!) - tosi hyväähän se oli!

torstai 12. tammikuuta 2012

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kun päivälläkin on pimeää





Jouluvalot ilahduttavat vähän tässä pimeässä, ja niitä voi pitää koko päivän päällä. Ihan kiva on kyllä myös lumi.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Neulomisinto















Kuvat Erika Knightin kirjasta Yksinkertaisesti neuloen ja Handknitting Filati -lehden uusimmasta numerosta. Viimeisessä kuvassa on oma vihreä ja pieni sekä vähän realistisemmin omiin taitoihin sopiva projekti lahjaksi ystävän vauvalle. (Vauvantossujen ohje Kutile-lankakaupan blogista - samaisesta kaupasta on myös ihana bambulanka!)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Koiravieras kotona





Silloin tällöin meillä käy koiravieras, joka tykkää karvamatoista.